Runokirjajoulukalenteri: luukku 4 – Pauliina Haasjoki: Valenssi

Neljännessä runokirjajoulukalenterin luukussa välkkyy Pauliina Haasjoen kullankeltainen kokoelma Valenssi. Haasjoen runot haastavat, mutta tarjoavat myös ilahduttavia ymmärryksen ja oivalluksen paikkoja.

Valenssin käsite liittyy kemiaan, psykologiaan ja kielitieteeseen (lunttasin sanakirjasta). Nämä kaikki alat ovat läsnä kokoelman runoissa. Ne lomittuvat ja kietoutuvat, kun runot virtaavat kuin luonnon kiertokulku.

Elämä on luonnontieteitä, ja lisäksi se on suhteita; ihmisuhteita, kehojen suhteita. Sinun ja minun. Ja runossa kieli luonnollisesti on kaikki, sitä ei voi erottaa erilliseksi. Kielen tasoa myös kommentoidaan: ”Syntaksi on vienyt minua eteenpäin”.

Päivän runo-ote on kokoelman kontekstissa melkein proosarunoa:

Silloin oli keskipäivä: radiosta kuulin käsitteen jota en tuntenut.
Lumi on satanut rinteille ensimmäistä kertaa
eikä lauseen tarvinnut pysähtyä ollenkaan: katse
saattoi kulkea hankikantoa, polkuja pitkin,
sen rata ei leikannut itseään, ei se tuntenut umpikujaa.

Ensimmäisen säkeen tilanne on uteliaalle mielelle tuttu. Uuden käsitteen kuuleminen ja rekisteröiminen saattaa laittaa liikkeelle eräänlaisen lumipalloilmiön. Selvityksiä, googlailua, Wikipedia-hyppelyä.

Tiedon etsiminen voi olla loputonta liikettä. Se vain jatkuu ja jatkuu, aivan kuten maisema. Se jatkuu aina jossakin. Ja voihan puhe tai tekstikin jatkua kuin ikuisesti, eivät sanat maailmasta lopu.

Pääsin nyt loppusyksystä autoseikkailulle, ja voin sanoa, etteivät meiltä Euroopassa lopu myöskään tiet. Katse poimii seuraavan reitin, ja kun horisontissa on vuori, maisema jatkuu sen toisella puolella.

Pauliina Haasjoki: Valenssi. Otava 2024. 107 s. Lainasin kirjastosta.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 3 – Eeva Heilala: Yhä se kukkii

Runokirjajoulukalenterin kolmanteen luukkuun upotin Eeva Heilalan kokoomateoksen Yhä se kukkii. Lähes kuusisataasivuiseen opukseen on koottu Heilalan runotuotanto, jota julkaistiin vuosina 1976–2016.

Maatalon emäntänä Pohjanmaalla eläneen ja työskennelleen Heilalan runoissa on tarinallisuutta, itseironiaa ja ajankuvaa kulloisestakin kirjoitushetkestä. Luonto on runoissa toistuva aihe. Lehmät, navetat ja lypsyt ovat varsinkin alkupään runoissa esillä.

Runoissaan Heilala pysähtyy välillä pohtimaan tietään lyyrikoksi ja runoilua yleisesti, niin myös päivän runossa. Se on alkujaan julkaistu vuonna 2003 kokoelmassa Punaposkipuolukoita:


Runous on matka arkista tietä
sinä kuljet sitä
sinua taluttaa keiju
näetkö, talven sisältä
kesä katsoo
keiju taluttaa


Heilalan runoissa minua viehättää arkisuuden tuntu. Eletystä elämästä versoneiden runojen vahvuus on tarkka katse, asioiden yhdisteleminen ja oivaltavuus.

Runo voi syntyä vaikka lypsyjakkaralla, kun on runoilijan mieli. Riittää, että katsoo hetkeä ja tapahtumia ja näkee ainutlaatuisuuden.

Vaikka runous ankkuroituisi arkiseen, koettuun, runous myös kohottaa, leikkii, kokeilee. Runolla on runon lait. Mukana on se jokin selittämätön tekijä. Mahdottomat voivat kohdata, kuten kesä ja talvi. Syntyy runon taika.


Eeva Heilala: Yhä se kukkii: kootut runot. Tammi 2024. 582 s. Sain kirjan lahjaksi. Kansi: Mika Tuominen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 2 – Satu Erra: Tämä kaikki on liikaa

Runokirjajoulukalenterin toisessa luukussa on järjestelyn meininki.

Tämä kaikki on liikaa on Satu Erran toinen runokokoelma, ja sen runojen taustalla kaikuvat Marie Kondon järjestämisen opit, siis konmaritus. Kun tavarat ja koti ovat järjestyksessä, elämä mullistuu, uusi elämä pääsee alkamaan.

Runon puhuja on uuden elämänvaiheen edessä ja alkaa järjestää. Hän tutkailee, lajittelee, kierrättää, säästää. Samalla kun yritetään saada aisoihin tavaraa ja papereita, tulee järjesteltyä tunteita, muistoja, merkityksiä.

Tavarat, siivous ja järjestely linkittyvät monella lähestyvään joulunaikaan. Jostakin haluaa eroon, nurkat on puunattava. Toisesta päästä tavaraa tulee tilalle ehkä lisää, lahjoilla lisätään toisten tavaramäärää.

Tämä on rimpuileva vaihe jonka merkitys on kynnyksessä
ajattomuus tarkoittaa tässä että on nimenomaan
kulunut aika paljon aikaa

päivä avautuu tänään vasta myöhään
katson viikkokalenterista miten se ruhjoutuu vasten aikatauluja
ja mistä itse aion olla poissa.

Eri elämänvaiheissa tavaroiden sortteeraus tulee kuin luonnostaan. Ero, muutto, kuolema. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän on raivattavaa.

Luen runoa ja koko kokelmaa kommenttina nykyihmisen tavarapaljoudelle. Nettikaupasta klik ja klik, ja jo marssivat ruskeat pahvilaatikot eteisiin.

Elämme joulukuisia myöhään avautuvia päiviä, monelle vuoden kiireisimpiä viikkoja. Runo saa pohtimaan, missä kaikessa tarvitseekaan olla mukana, mistä voisi jäädä pois.


Satu Erra: Tämä kaikki on liikaa. Tammi 2024. 80 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Laura Lyytinen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 1 – Kristiina Möller: Maiseman halkaisema hämärä

Runokirjajoulukalenteri on täällä taas ilahduttamassa joulukuisia aamujasi!

Joka päivä luukusta paljastuu runokokoelma, jonka yhteen runoon tai runonpalaseen pureudun tarkemmin. Jonkinlaisen yhteyden talveen tai jouluun pyrin aina löytämään. Pääasiassa luukkuihin on piilotettu kotimaisten runoilijoiden teoksia, jokunen käännetty kokoelma on lisämausteena mukana.

Kalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa Kristiina Möllerin esikoisteos Maiseman halkaisema hämärä.

Teoksen nimessä mainittu hämärä toistuu runoissa, tämä on ehdottomasti pimeän vuodenajan kirja.
Mistään synkistelystä ei ole kyse, vaan ilmavasti taitetut runot leijuvat sivuilla. Välillä säkeet ovat vain yksittäisiä sanoja, jotka tipahtelevat kohti sivun alareunaa.

 
Päivän poiminta sopii ainakin minun joulukuisiin tunnelmiini:

on taas se aika vuodesta jolloin alan kuvitella
ja en tiedä jaksanko uskoa

 

ei minulla muuta ole kuin tämä liian pitkä talvi
ja sen väsynyt maa joka luo etäisyyttä vielä niin hitaaseen

 

vihreään

Joulukalenterissakin kuljetaan kohti joulua, jonka taikaa ja tunnelmaa haluan vaalia, vaikka alan olla keski-iässä. Mielikuvitus saa näkemään tontun jälkiä hangella, laittaa jonkin vilahtamaan ikkunassa. Kuvitelmiin kietoutuu muistoja lapsuuden jouluista.

Minulle talvi ja pimeä aika ovat liian pitkiä, siksi tämä runonpätkä tuntuu omalta. Vielä useamman viikon ajan päivä vain lyhenee ja jos maa on väsynyt, niin olen minäkin.

Möllerin runot tuovat lohtua meille hämärän ja pimeän vaeltajille. Kun kokemuksesta tulee jaettu, ei enää ole yksin. Monissa runoissa pilkahtelee valo, kevät, toivo. Kevät tulee, aina, ja laittaa vauhtia vihreään.


Kristiina Möller: Maiseman halkaisema hämärä. Into 2024. 55 s. Sain teoksen kirjailijalta. Kansi: Elina Warsta.