Helmet-lukuhaasteen 2020 loppukiri

Helmet-lukuhaaste ensi vuodelle on jo julkaistu, ja mieleni jo eksyy suunnittelemaan haastekohtiin sopivaa luettavaa. Kuinka monta osumaa saisin oman hyllyni kirjoilla? Entä mihin kohtiin eniten odottamani kevään uutuudet mahtaisivat sopia?

Vielä ennen kuin syvennyn vuoden 2021 haasteeseen otin loppukirin tämän vuoden haasteen kanssa ja sain kuin sainkin kaikki 50 haastekohtaa täyteen ihan loppumetreillä. 

Alla on muutaman virkkeen esittelyt vielä toistaiseksi bloggaamattomista haastekirjoista. Kaikki kirjat eivät näy yllä olevassa kuvassa, koska osan olen jo palauttanut kirjastoon enkä oikein osaa kuvata e-kirjoja. Halusin kirjata muistiin näitä yllättäviäkin lukukokemuksia, vaikka sitten lyhyesti ja vähin kuvin.

2. Iloinen kirja: Jarmo Lehtinen: Keskusteluja Gottfried-koiran kanssa

Maagis-realistinen ajatusleikki tuo hymyn huulille. Gottfried-koira päättää ottaa itselleen ihmisen ja löytääkin sopivan miehen puiston penkiltä. Gottfried kysyy ja kyseenalaistaa ja saa miehen katsomaan elämäänsä ja maailmaa eri kulmista. Keskustelua syntyy niin snookerista kuin perhosvaikutuksesta. Harmi vain, ettei Gottfried näyttäydy kuin miehelle.

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Niillas Holmberg: Jalkapohja

Kauniisti ja omaleimaisesti taitettu runokokoelma muistuttaa runojen lukemisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Luonto ja vuodenajat ovat läsnä, kai, tuntuvat jalkapohjan alla, ehkä. Ajatukseni eivät pysyneet kasassa, mutta aloin odottaa Holmbergin alkuvuodesta ilmestyvää esikoisromaania. 

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa: Steinunn Sigurðardóttir: Heida: lammaspaimen maailman laidalta

Islantilainen Heida on entinen malli, joka teki täydellisen elämänmuutoksen ja ryhtyi jatkamaan sukunsa lammasfarmia. Arki eläintilalla on täynnä sattumuksia, ja lisäksi nainen ehtii häärimään kunnallispolitiikassa. Heidan elämästä kirjoittanut kirjailija on islantilainen runoilija ja toimittaja, joka on pyrkinyt vangitsemaan tekstiinsä kohteensa eli Heidan äänen. En aivan pitänyt töksähtelevästä ja lapsekkaasta tyylistä, vaikka Heidan tarina onkin inspiroiva.

14. Urheiluun liittyvä kirja: Jean Echenoz: Pitkä juoksu

Nopealukuisessa kirjassa päähenkilönä on todellinen historiallinen juoksija, Emil Zátopek. Moninkertaisen olympiavoittajan vaiheisiin kietoutuu hänen kotimaansa Tšekkoslovakian historia. Miehen harjoittelutahti on ennennäkemätön – ennätyksiä rikkoutuu ja vauhti kiihtyy, kunnes on aika antaa tilaa seuraaville juoksijasukupolville. 

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Kristina Carlson: Eunukki

Eletään 1100-luvun Kiinassa, missä Wang Wein vanhemmat ovat myyneet poikansa 9-vuotiaana hoviin eunukiksi. Nyt virkavuodet ovat takana ja hänellä on aikaa perata ajatuksiaan, kaikkea sitä, mitä näki ja koki palveluksen aikana. Vuoden 1986 Finlandia-voittajalta en ole aiemmin lukenut mitään, mutta jatkan ehdottomasti Carlsonin pienoisromaaneihin tutustumista.

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: Miten kirjani ovat syntyneet 4

Kirjoittamisen perusopinnoissa tutustuin tähän viehättävään kirjasarjaan, jossa tunnetut kirjailijat kertovat teostensa taustoista. Erityisesti faktan ja fiktion vuoropuheluun keskittyvällä kurssilla luimme tätä kirjaa ja pohdimme eri tapoja yhdistää faktan ja fiktion keinoja. Tutuimpia kirjailijoita tässä kokoelmassa minulle ovat Pirkko Saisio ja Anja Snellman, joten heidän pohdinnoistaan sain eniten irti. 

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä

Tässä hieman venytän haastekohdan kuvausta, sillä en varsinaisesti voi sanoa pitäneeni kirjan ensimmäisestä lauseesta, mutta se mykisti ja vangitsi minut: 12-vuotias päähenkilö Giovanna kuulee isänsä luonnehtivan tytärtään rumaksi. (Tarkkaa sitaattia en saanut talteen, koska äänikirja.) Alkaa irtaantuminen vanhempien taikapiiristä ja aikuisten valheelliseen maailmaan tutustuminen. Mukana on paljon Napoli-sarjasta tuttua luokkaerojen, tyttöjen ystävyyden ja seksuaalisuuden etsimisen kuvausta. 

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa

Hullunkuriseen satumaailmaan sukeltaminen oli vapauttavaa melko raskaan joulukuun lukemiston keskellä. Nonsensen klassikko pyörittää sanoja ja etenee omalla logiikallaan. Kaninkolosta ihmemaahan putoavan Liisan tarina on tuttu ainakin elokuvasta, mutta en muistaakseni ole lukenut kirjaa aiemmin. 

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö: Gösta Ågren: Tämä elämä

Vuoden 1988 voittaja Gösta Ågren on toinen Finlandia-palkittu, johon tutustuin ensimmäistä kertaa tämän haasteen myötä. Ågren tunnetaan erityisesti runoilijana, satuin nappaamaan kirjastosta esseenkaltaisia tekstejä sisältävän kokoelman. Kirjoituskokoelma osittain viehätti, osittain vieraannutti. Eniten kiinnostuin Ågrenin omia koulu- ja kirjoitusmuistoja käsittelevistä osioista, tieteenfilosofiset mietinnöt puuduttivat. Ehkä seuraavaksi Ågrenilta niitä palkittuja runoja?

28. Tulevaisuudesta kertova kirja: Jan-Christer Wahlbeck: Ihmiskunnan tulevaisuus

Isoon aiheeseen tarttuvan runokokoelman runot tuovat esille esimerkiksi sen, miten eri tavoin eri-ikäiset ihmiset hahmottavat kolmijaon menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Jotta voi ymmärtää tulevaa, täytyy olla käsitys menneestä. Ajasta ei kuitenkaan saa kiinni, ja jo vuonna 2017 kirjoitettu esipuhe edustaa menneisyyttä. Kaksikielinen runokokoelma innostaa vertailemaan, tunnistamaan käännösratkaisuja ja oppimaan uusia sanoja.

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa: Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin

Pienoisromaani on suunnanmuutos Lahirin kirjailijanuralla, enää hän ei kirjoita intialaistaustaisten maahanmuuttajien elämästä ja kirjoituskielikin on vaihtunut englannista italiaan. Uusin teos käsittelee naiseutta ja itsenäisyyttä sirpaleproosan keinoin. Lyhyet tuokiokuvat kuljettavat lukijaa nimettömäksi jäävän päähenkilönaisen rinnalla pitkin italialaisen kaupungin katuja ja kahviloita. Tyyli on riisuttu, mutta miljööt ja tunnelmat välittyvät runsaina.

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja: Toni Morrison: Toiseuden synty

Rotua, rajoja ja kirjallisuutta pohtiva esseekokoelma saa janoamaan lisää Morrisonin romaaneja. Harvard-luentoihin perustuvat tekstit näyttävät, miten toiseutta luodaan ja pidetään yllä niin kirjallisuudessa kuin yhteiskunnassa muutenkin. 

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Jhumpa Lahiri: Kaima

Lahirin esikoisromaani kertoo intialaistaustaisten maahanmuuttajien elämästä Yhdysvalloissa. Minkälaista on ikävöidä, yrittää sopeutua, tuntea vierautta. Ja miten tarkkaan vaalitut perinteet haalistuvat vuosien varrella. Gangulin perheen tarina on värikylläinen, runsas, koskettava.

48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Claire Dederer: Elämäni asennot

Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana sai samankaltaisen nimen vuoksi haasteparikseen Claire Dedererin omaelämäkerrallisen Elämäni asennot. Dederer kirjoittaa vetävästi, ja kirja on erityisen osuvaa luettavaa joogaa harrastavalle. Claire käy läpi omaa joogapolkuaan asanoiden kautta, samalla tulee ruodittua perheenäidin osaa, parisuhdetta ja epävarmoja kirjoittajan töitä. Loppukolmannes kertoo perheen irtiotosta, kun he pakkaavat omaisuutensa pakettiautoon ja muuttavat vuorille. 

* * *

Osallistun Helmet-haasteeseen ensi vuonnakin, koska haaste saa etsimään luettavaa uudella tavalla ja lukeminen monipuolistuu. Tänäkin vuonna haaste innoitti tarttumaan kirjoihin uusin kriteerein, eksymään kirjastossa hyllyille, joille muuten harvemmin tulee mentyä. Haastekirjojen etsiminen on osa hauskuutta.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti (1999)

Alkuteos: Interpreter of Maladies.

Kääntäjä: Kersti Juva (2001).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 221.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Tämä siunattu koti on Jhumpa Lahirin esikoisteos, jolla hän voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2000. Luimme yhdeksän novellia kattavan kokoelman lukupiirissä, eikä keskustelussa juuri soraääniä kuultu. Lahirin Intiaan ja Yhdysvaltoihin sijoittuvat kertomukset lumosivat ja herättivät myös paljon keskustelua. Kulttuuritaustasta ja kotimaasta huolimatta ihmisten ilot, murheet ja ongelmat ovat pitkälti universaaleja.

Lahiri syntyi Lontoossa intialaistaustaiseen perheeseen, jonka kotikieli oli bengali. Lahiri ollessa kaksivuotias perhe muutti Yhdysvaltoihin, ja kirjailja kokee olevansa amerikkalainen. Lahirin lapsuudenperhe säilytti yhteyden Intiaan ja vieraili usein Kalkutassa sukulaisten luona. Omat kokemukset ja havainnot ovat epäilemättä inspiroineet ainakin joitakin kokoelman novelleista.

Monissa novelleissa kerrotaan intialaisten maahanmuuttajien elämästä Yhdysvalloissa. Sopeutuminen toisenlaiseen kulttuuriin sujuu toisilta helpommin kuin toisilta. Intialainen yhteisöllisyys törmää amerikkalaiseen individualismiin. Jotkut takertuvat kotimaansa perinteisiin ja tapoihin niin, että elämäpiiri kutistuu pieneksi. Traditiot myös auttavat jaksamaan kaiken uuden keskellä sekä muistamaan, mistä on lähdetty. Maahanmuuttajien lapset ovat amerikkalaisia, mutta usein heitä kohdellaan kuin ulkopuolisia.

Järjestetty avioliitto on myös monelle jo Yhdysvaltoihin asettuneelle tapa perustaa perhe. Esimerkiksi kokoelman niminovellissa pariskunta on tuntenut toisensa vain neljä kuukautta, kun he jo asuvat saman katon alla. Puoliso on vielä vieras, ja joka päivä ilmenee uusia tapoja, ärsyttäviäkin.

Lahirin isä on ollut kokoelman päätösnovellin kirjastonhoitaja-isän esikuva. Novellin "Kolmas ja viimeinen maanosa" isä on matkannut Intiasta Lontooseen opiskelemaan ja sitten saanut töitä bostonilaisesta kirjastosta.  Miehen ensimmäinen amerikkalainen asumus oli vuokrahuone, jonka hän vuokrasi 103-vuotiaalta rouvalta. Sitkeä rouva Croft jää miehen mieleen koko loppuelämäksi, samoin usko selviytymisestä.

Poikani silmissä näen saman pyrkimyksen, joka heitti minut maailman toiselle laidalle. Muutaman vuoden kuluttua hän valmistuu ja lähtee raivaamaan tietään yksin ja suojattomana. Mutta minä muistutan itselleni että hänellä on isä elossa ja hyvinvoiva ja vahva äiti. Kun hänelle tulee uskonpuute, minä sanon, että jos minä olen voinut pärjätä kolmessa maanosassa, ei ole mitään estettä jota hän ei voi voittaa.

Koin kirjan todella visuaalisesti, ja samankaltaisia kokemuksia oli muillakin lukupiiriläisillä. Lahiri kuvailee paljon novellien miljöötä. Värit, esineet ja yksityiskohdat tekivät tarinat niin eläviksi, että näin ne edessäni lukiessani: koristeelliset sarit, lohkeilleen maalin, kristus-patsaat piirtyivät mielessäni. Myös huumaavan herkullinen intialainen ruoka tuoksuu läpi kirjan; on katkarapupyöryköitä, mausteista currya ja samosa-piiraita.

Lahirin luistava ja samalla yksityiskohtainen kerronta saivat jo katselemaan hänen muuta tuotantoaan. Tämän esikoisen jälkeen häneltä on suomennettu toinen novellikokoelma Tuore maa sekä romaanit Kaima ja Tulvaniitty. Muissakin kirjoissa Intia on vahvasti läsnä. Kun kaipaan taas teräviä havaintoja ja tuoksuvan värikästä lukukokemusta, niin tiedän kenen kirjoihin tarttua.