Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loe Erlend. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loe Erlend. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2015

Erlend Loe: L (1999)

Alkuteos: L.
Suomentaja: Outi Menna (2000).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 365.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi:


Tutustuin Loeen ensi kerran noin kymmenen vuotta sitten kaverini suosittelemana. Luin L:n ihanana kesänä, kun olimme kahden kaverini kanssa mökkikiertueella. Kiersimme kaikkien vanhempien mökit Kustavista Iniöön ja Kangasniemelle. Luin L:ää pitkänmatkan bussissa, auringonpaahteessa laiturilla ja ennen nukahtamista vierasmökissä. Kiertueen aikana kaikki ehtivät lukea tämän maagisen kirjan, joka jätti ainakin minuun syviä muistijälkiä.

Vuosien varrella olen palannut L:n pariin yhä uudelleen. Ostin kirjan jokunen kesä sitten omaksi kirjaston poistomyynnistä, ja kappaleeni on nuhjuisen luettu. Hiirenkorvia on ylä- ja alareunoissa merkkaamassa tärkeitä kohtia. Olen lukenut kirjan myös Kirjakimaran aikana, mutta aiemmin siitä ei ole syntynyt tekstiä. Jotenkin olen halunnut pitää kirjan itselläni, lukukokemusta ei ole tehnyt mieli jakaa.

L on eräänlainen ajatusleikki, aikuisten satu. Erlend on 29-vuotias norjalainen nuori mies, jota painaa kovasti se, ettei hän ole rakentanut elämässään mitään, paitsi yhden väliseinän asuntoonsa. Korjatakseen tilanteen hän keksii teorian maailman asuttamisesta ja ryhtyy puuhaamaan tutkimusmatkaa pienelle Tyynenmeren saarelle Thor Heyerdahlin hengessä todistaakseen teoriansa. Erlend saa kuin saakin projektilleen rahoitusta ja kokoon joukon matkasta kiinnostuneita norjalaismiehiä.

Matkan suunnittelu ja oleskelu saarella ovat täynnä huvittavia ja absurdeja tapahtumia ja ajatuksia. Ventovieraiden rekrytointi miehistöön, nukkumisennätyksen yrittäminen, tyttöjen jaksollinen järjestelmä ja monet muut jutut ovat niin loemaisen pähkähulluja, ettei niille voi kuin hymistellä.

Tällä kertaa luin L:n lukupiiriä varten. On pienoinen riski valita lukupiirin luettavaksi itselle tärkeä kirja, koska kirjaan kohdistuva kritiikki tuntuu silloin henkilökohtaiselta. Jos muut eivät ymmärrä kirjaa, niin he eivät ymmärrä minua. Ja niinhän siinä kävi: lukupiirimme ei kirjalle juuri lämmennyt. Moni koki kirjan tylsäksi, eivätkä henkilöhahmot erottuneet lukupiiriläisten mielestä tarpeeksi toisistaan. Kirja kuitenkin herätti ajatuksia ja huvitti — sillä lukupiirissämme ei ole koskaan naurettu niin paljon kuin L:stä keskusteltaessa.

Edellisestä lukukerrasta oli kulunut riittävästi aikaa, ja luin L:ää taas innostuen, oivaltaen ja nauraen. Loen naiivi ja yksityiskohtainen kerronta jaksaa viihdyttää edelleen. Kirjassa parasta on sen omaperäisyys, faktan ja fiktion sekoittuminen ja arkimaailmasta pois vievä hulluttelu.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (2009)

Alkuteos: Stille dager i Mixing Part.
Suomentaja: Outi Menna (2011).
Kustantaja: Johnny Kniga.
Sivumäärä: 203.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Maria Mitrunen.

Erlend Loe on kirjoittanut monia minuun täysillä kolahtaneita kirjoja, mutta ensimmäistä kertaa kirjoitan hänen teoksestaan tänne Kirjakimaraan. Luin Loea erityisesti ennen blogia ja muutama hänen kirjansa on päässyt uusintalukuun bloginkin aikana, mutta kirjat ovat jääneet esittelemättä. Tilanne täytyy korjata!

Olen vieroksunut Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa -kirjaa, koska siinä on yksi rumimmista kansista, joita olen koskaan kirjoissa nähnyt. Kollega kehui kirjaa minulle ties kuinka monennen kerran juuri pääsiäisen alla, joten se päätyi pääsiäispinooni.

Norjalainen Telemannien perhe lähtee viettämään kesälomakuukautta Saksan Garmisch-Partenkircheniin. Perhe vuokraa loma-asunnon umpisaksalaiselta pariskunnalta, joka viestii Telemannien kanssa käännösohjelman avulla. Ennen matkaan vaihdetut hulvattomat viestit enteilevät matkan aikana sattuvia kommelluksia ja väärinymmärryksiä. Kohdekaupunki muun muassa taipuu automaattikäännöksessä muotoon Mixing Part Churches. 

Perheen isä Bror on dramaturgi, joka käyttää aikansa teatterin ajattelemiseen. Vaimo Nina hermoilee, kun mies ei tunnu saavan mitään konkreettista, eli tekstiä, aikaiseksi. Nina rakastaa kaikkea saksalaista ja Saksaa – Telemann näkee ympärillään vain viittauksia natsismiin.

Telemann käyttää aikansa paitsi teatterin ajattelemiseen, myös Nigella Lawson -pakkomielteensä kehittelyyn ja on lopulta varma, että hänen elämäntehtävänsä on pelastaa tv-kokki tämän omalta mieheltään. Telemann uppoutuu omiin juttuihinsa niin syvälle, ettei se voi olla vaikuttamatta avioliittoon.

Tarina keikahtaa absurdin puolelle, kun Telemannin aivoitukset ottavat kierroksia loppua kohden entistä enemmän. Kirja etenee pitkälti avioparin dialogina, jossa ei ole merkitty, kumpi puhuu. Loe tavoittaa pariskunnan dynamiikan loistavasti.  Tragikoomiset tilanteet ja erityisesti naseva, vähäeleinen dialogi saivat minut naureskelemaan ääneen. Mainiota lomalukemista!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...